Tule mukaan kisatoimikuntaan!

Kaudella 2018 aloittaa toimintansa KJR:n kisatoimikunta. Mukana on johtokunnan jäseniä ja tervetulleita ovat kaikki kiinnostuneet seuralaiset. Kilpailutoiminta on tärkeä tulonlähde seuralle, ja sen turvin voidaan paitsi tukea kilpailijoita ja valmentautujia, pystytään myös tarjoamaan erilaista toimintaa kaikille jäsenille, esimerkiksi retkiä hevostapahtumiin, luentoja ja koulutuksia. Aktiivinen kilpailutoiminta tuo etuja kaikille seuralaisille!

Kisatoimikunnassa pääset osallistumaan omien mahdollisuuksiesi ja kiinnostustesi mukaan. Mukana olo ei sido välttämättä olemaan mukana kisapaikalla talkoissa, vaan kortensa voi kantaa kekoon monella tapaa. Kilpailujen järjestämiseen liittyy paljon töitä jo ennen ja jälkeen kilpailujen, esimerkiksi tiedotusta, tuomareiden ja muiden toimihenkilöiden kysymistä ja sponsoreiden hankkimista. Itse kilpailuissakin on tietysti monenlaista tehtävää, ja mitä enemmän mukana on talkoolaisia, sitä paremmin saadaan suunniteltua kaikille miellyttävät ja monipuoliset talkoovuorot. Kaikkiin tehtäviin saa opastusta, sinun ei tarvitse olla kisajärjestämisen konkari.

Toimikunnan jäsenenä pääset myös vaikuttamaan kilpailukalenteriin: kuinka usein, minkä tason ja minkä lajien kilpailuja järjestetään. Puuttuuko joku laji kokonaan KJR:n kilpailutarjonnasta? Niin kauan kun tekijöitä riittää, voidaan kokeilla jotain aivan uuttakin :)

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Kirsi Sippuun: kirsi.sippu (a) gmail.com